Can you see me now?
Minä. Olen pohtinut viime päivinä sitä, kuinka eri tavalla oikeasti näen itseni verrattuna siihen miten muut minut näkevät. Tämähän on itsestäänselvyys, mutta pohdin, haluaisinko koskaan edes tietää miten muut ihmiset näkevät minut.
Mulla kuitenkin on aika selkeä kuva siitä millainen ihminen olen.
Tätä pohtimista on varsinkin edistänyt se fakta, että en nähtävästi ole kovin pidetty ihminen.
En tosin ole KOSKAAN yrittänyt olla pidetty ihminen. Olen ollut lähes aina täysin oma itseni, mutta nyt tuntuu, että useat ihmiset ovat saaneet siitä tarpeekseensa. En tarkoita, että en olisi kypsynyt yhtään vuosien varrella sillä tietenkin olen. (Daa!)
Olen silti pannut merkille, että vaikka jotkut ovat vanhentuneet vaika kuinka, ei järkeä silti näytä tulevan.
Höhö.
Vaikka ihminen alkaisi käyttäytymään eri tavalla, muut tuskin muuttaisivat näkemystään tästä huolimatta. Mielipide toisista ihmisistä piirtyy jotenkin todella vahvasti mieleen.
Tämän takia monen vuoden takaiset ystävänikin näkevät minut edelleen täysin samanlaisena kuin olin ennen.
Pahinta olisi, jos vain luulen kasvaneeni ihmisenä ja olen edelleen sama teinihirviö.
Eipä tästä aiheesta enempää.
Saanpa sitten veronpalautuksia! Olisi vaan käyttöä rahoille NYT eikä joulukuussa, GEEZ.
Mutakakut ovat hyviä.
T.A.T.U on nostalginen.
Pikku G muuttunut.
Miehet on iltakaljalla.
Wait, what?
Eli siis. Hanna Pakarisen biisi Miehet on varmasti maailman hirvein biisi ikinä. Tukiaisen Johannan biisit hakkaavat tuon biisin mennen tullen. Saan kylmiä väreitä stereotypioiden vyörystä, joita tässä supisuomalaisessa biisissä Miehet luetellaan oikein olan takaa.
Joo. Random, tiedän. Oli pakko saada pois sydämeltä.
Odotan vappua kuin lihava lapsi hampurilaistaan.
